torstai 26. heinäkuuta 2007

Race day 1. "Onks tää sun eka kerta"




Travenmünde 26.7. klo 11.30. Etelätuuli 5 m/s.

Edellinen lähtö tämän tason fliitissä tapahtui tasan vuosi sitten. Jännittää. Ei oikein tiedä omasta vauhdista ja tasosta.

Rata-alueelle päästään myöhään ja "tunetusta" muiden veneiden kanssa ei päästä tekemään. Startti sujuu kuitenkin hyvin. Otamme hyvän startin lipun päästä, kuten kaikki pelimiehinä tunnetut tiimit näytti tekevän. Homma näyttää kulkevan muutenkin. Ensimmäisellä ylämerkillä käännetään kolmantena. Spinnu nousee napakasti ja alamäki kulkee. Tilanne saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun hieman ennen alamerkkiä ajaudumme kolariin, jossa kuitu repeää... (me styyralla) Onneksi vahingot rajoittuvat vastapuolen veneeseen. Pedon hampaat on terävät. Tilanteesta hämmentyneenä alamerkin kierto ja seuraava kryssi menee aivan penkin alle. Veneitä menee ohi niin, että kypärä pyörii päässä. Loppusijoitus ei ole kovin hyvä. Toinen lähtö päättyy tuloksen kannalta vielä kehnommin.

Fliitti on uskomattoman nopea ja tasainen. Merkeillä todella riittä sutinaa, kun fiitti pamahtaa paikalle samassa avopallossa. Alamerkit tuottaa todella tuskaa. Sijoituksen pitäminen on törkeen vaikeaa. Hommaa ei helpota pieni höidiongelma ja ilmeinen keltanokkaisuus. Tellit vaikuttaa asiallisilta, mutta se ei täällä näy riitävän. Kolmannessa ja neljännessä lähdössä alamme pikkuhiljaa kyetä johonkin. Lähtöjen välissä tehdyt muutokset mastoon helpottaa urakkaa. Sarja on nouseva, mutta ongelmia riittää. Kotimatkalla radalta ehdimme tutkailla mastoa ja purjeita ajan kanssa. Keksimme taas jotakin, joka tuntuisi toimivan...

Ensimmäisen päivän jälkeen takki on niin tyhjä, että oli pakko antautua Travemünde Wochen vietäväksi. Platu luokalla on illalliskutsut Passatilla (115 metriä pitkä purjelaiva, joka näkyy alempana ilotulituskuvassa). Juhlat jatkuivat aammuun...

Sijat: 17, 22, 14, 12

Team Cygate